

Tammikuu
Joulukuussa mentiin kovaa vauhtia paikasta toiseen. Kerroin myös niistä pilvistä, joiden väri ei ihan miellyttänyt. Noh,tämä onneksi saatiin selvitettyä heti, kun vuosi vaihtui, ja niin vaan kaikki muuttui mukavammaksi. Tai oikeastaan laskeminen normalisoitui. Kyse ei ollut lopun viimein isommasta asiasta kuin siitä, että miten suksien kantit teroitetaan ja viimeistellään. Välillä nämä pienet muutokset ja viilaukset muuttuvat itseään suuremmiksi asioiksi, vaikka kyse on pienistä muutoksista.
Tosiaan tammikuun aloitin positiivisella nuotilla. Taisivat myös treenit olla kohdillaan, kun meidän treeniporukasta oli Adelbodenissa toisella kierroksella 4/6 laskijaa. Pistetili siis aukesi maailmancupin puolella Adelbodenissa kahden suht hyvän laskun ja yhden isomman virheen jälkeen. Siinä kisassa laskeminen ei ollut mitään oppikirjamaisen hienoa, mutta mies pelasi hyvin ja tulos seurasi.
Adelbodenista täräytimme autobaanaa pitkin (9h) Itävaltaan, jossa kisat peruttiin. Matka jatkui Italian puolelle Kronplatzin Europacup-kisoihin. Positiivinen nuotti sai jatkoa kun pistetili aukesi myös EC:n puolella. Kaksi tasapainoista ja hyvää laskua toi sijan 5. Tämä kisa yhdessä Adelbodenin kisan kanssa olivat itselle erittäin tärkeitä. Sitä rupeaa kummasti kyseenalaistamaan omaa vauhtia tuommoisen joulukuun suojuoksun jälkeen. Vaikka harjoituksissa näkee, että on siellä missä pitää, silti se kilpailu on eri maailma. Siellä vasta nähdään, missä oikeasti mennään.
Tammikuu jatkui muutamalla treenipäivällä ja pienen pienellä (9h) automatkalla kohti Ranskaa ja Courcheveliä. Siellä sama positiivinen nuotti jatkui, kun EC:stä tuli sijat 9 ja 11. Aiempina vuosina nämä sijat eivät olisi hirveästi mieltä lämmittäneet, koska silloin voitto oli ainoa, joka kelpasi. Toki sama piirre löytyy edelleen, mutta ehkä nyt osaan paremmin nähdä koko kokonaisuuden. Tuloksen taakse kun katsoo, niin joulukuun taaperruksen seurauksena jouduin lähtemään ensimmäiseen kilpailuun tammikuussa numerolla 49 ja seuraavaan 28. Siitä numero paranee pikkuhiljaa kun pisteitä kertyy, ja näin myös lähtöpaikka on suotuisampi tuloksen tekoa ajatellen.
Posit vielä tammikuulta, ennen kuin siirrytään helmikuuhun. Hyvien laskujen seurauksena sain myös paikan Åren MM-kisoihin.Täällä nyt ollaan. Nämä ovat järjestyksessään seitsemännet (7) aikuisten arvokisat jossa olen saanut olla mukana. Aina tuntuu hyvältä saada se virallinen sähköposti, jossa paikasta kerrotaan ja kehoitetaan olemaan hiiskumatta siitä seuraavat tunnit, ennen kuin asia on julkinen. Toki sitä vaaraa ei minun kohdallani ole, kun tuo some on aika hiljainen :).
Teimme helmikuun alkuun pikaisen visiitin Garmischiin, jossa oli tarkoitus laskea maailmancupin suurpujottelu. Luonto vei kuitenkin voiton ja kisa peruttiin.
Nyt olemme olleet vajaan viikon Ruotsissa. Maanantaina tulimme tänne Åreen ja sitä ennen kävimme hiomassa kondista Björnrikessä. Just nyt fiilinki on hyvä. Laskeminen tuntuu helpolta ja tasapainoiselta. Sävelet ovat selkeät ja katse tulevassa.
Samu 12.2.2019
